maanantai 28. toukokuuta 2012
MOVIE PARK
Ihan ylihuippumahtava viikonloppu takana! Sää, seura, kisat ja kaikki tohon viikonloppuun liittyvä osu ihan nappiin. Oltiin siis Movie Parkissa, missä oli avoimet kisat, eli siellä oli joukkeita muista maista (Suomestakin oli yks joukkue) ja paljon eri kategorioita. Tultiin 11/22 puhtaalla ohjelmalla ja joukkueen historian paras suoritus ikinä. Ottaen huomioon, että tuolla oli myös saksanmestareita kisaamassa ja huippujoukkeita ulkomailta. Voitte kuvitella sitä fiiliksen määrää! Perjantaina ajeltiin 6h bussilla hotellille, lauantaina oli itse kisat ja sunnuntaina vietettiin huippuaikaa koko joukkueen voimin Movie Parkin kaikissa laitteissa ja tultiin illalla kotiin, Elmshorniin. Oon niin onnellinen, että oon saanu olla tässä joukkueessa kohta 11kk. En pysty mitenkään kuvailemaan sitä mikä tekee siitä vaan niin erikoisen, toisen perheen ja yksinkertasesti maailman parhaimman joukkueen ikinä. Noista ihmisistä siellä on tullut ihan ylitärkeitä, koska me vietetään treenien lisäksi kuitenkin tosi paljon aikaa yhdessä esim. peleissä, esityksissä, leireillä jnejne. Mun sisko on samassa joukkueessa mun kanssa, äiti on joukkueenjohtaja ja organisoija, ja isä amerikkalaisen futiksen organisoija. Eli cheerleading on samalla mulle tärkee harrastus ja yhdistää mun perhettä. Olisinko jotain parempaa voinut toivoo mun vaihtovuodelta :-)
keskiviikko 23. toukokuuta 2012
maanantai 21. toukokuuta 2012
210512
Kuvat on viimeviikonlopulta, kun olin mun tädin luona käymässä ja mun setä oli tullu suomesta sinne ihanien suomituliasten kera ja se otti myös suuren osan mun tavaroista takasin suomeen. Oli ihan älyihana viikonloppu, niinkun aina mun tädin luona. Sunnuntaina meillä oli American Day, eli vuoden suurin jalkapallo tapahtuma, missä oli ihan sairaasti katsojia ja vaikka mitä muuta tekemistä ja toimintaa pelin ohella. Me oltiin joukkueen kaa koko päivä siellä kannustamassa ja oli ehdottomasti paras näistä futispeleistä! Tänään oli normaalisti kouluu, mut huomenna, keskiviikkona ja torstaina vapaata ja sitten taas perjantaina kouluu ja lähtö kisoihin Movie Parkkiin, eli ihan huippu viikonloppu tulossa! Viime viikolla meillä oli jenkkivalkku valmentamassa kolme päivää ja voitte arvaa olinko perjantaina aamutreenien jälkeen kuollut.. joka päivä 3h treenit ja keskiviikkona treenasin yhteensä 8h. Kisaan normaalisti meijän joukkueen kanssa ja sitten vielä ryhmä-stuntin kanssa. En oo vieläkään sisäistänyt et 6 viikon päästä oon suomessa.. no kai mä sen jossain vaiheessa tajuun :-) Kirjottaminen ei suju nyt ollenkaan, mut kuvat olikin ne pääasia! Tiesittekö, että yks ärsyttävimmistä ja hirveimmistä tunteista on lihoominen.. +5kg on tän hetkiset lukemat, mut onneks oon vaihtari ja tiedän, että suomessa ne lähtee pois, mutta silti on alkanut jotenki hirveesti ahistaa.. Jos jonkun negatiivisen asian tästä vuodesta haluu kuulla, nii tossa olkaat hyvä!
Mä alan kattoo nyt leffaa ja yritän saada tän nuhan ja kurkkukivun pois....
ps. mihin tää vuos on oikeen menny? kohta on kesäkuu ja kohta on tasan kuukaus, että tuun kotiin? Tai siis suomeen.. oon tottunu sanoo täällä "koti", vaikka suomessa onkin se ykköskoti, mut silti.. Ihan hassuu, aivot ei vielä käsitä, että lähtö lähestyy, eikä kyllä kaverit tai hostperhekkään sitä tajuu. Ja oli hirveetä antaa jo puolet mun tän vuotisista tavaroista pois. Hirveesti asioita päässä pyörimässä, mut ei yhtään kokonaista lausetta minkä vois järkevästi muotoilla. En osaa ajatella tota kotiinpaluuta oikeestaan mitenkään, välillä vaikkaki tuntuu et aika vois mennä pikakelauksella siihen et oon suomessa, mut silti tulee kauhee paniikki ku ajattelen, etten kuuden viikon päästä enää oo täällä ?!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)